silmien välistä totuus selvä

ei määrän päätä ei huomista

huutoja huokauksia

ei sanoja syviä lupauksia

yksinäisten saarille sateisiin vajosin

taistellut en vastaan

tunsin vain vedon viimeisen

mua alas vietiin

pimeestä huudettiin

varjoni varastettiin

vietiin ikuisuus onnellisuus pala kerrallaan

itkeä en uskalla

kerro en tuskasta tiheästä

yksin päivin öin vajoan vain

muistona mielessä lymyän

naurun voi vain kuulla sen hymyn hellän huuliltani nähdä

valokuvissa kuvajaisissa soinnuissa sinisissä

perhonen häilyvä särkynyt sana suoraan sadusta

kauas mä matkasin

salasin heikkouden kaiken kaipauksen

maksoi se kultaakin kalliimmiin

tahtoni, luovuttamuus ikuinen tyytymättömyys ja tavoittelu

vei kaiken

jäljelle ei jättäny ystävää ei nauruja ei sanoja

selkäni käänsin yksin itkin

katso en koskaan taakse

edessä pelkkiä kirouksia, houkutuksia

hopean hohdetta, huurua

tien pää kujan kulma kuolema kun kerran sanoin sitä tarkotin